Etusivu Uutiset ja sää Tänään Haku Vapaa-aika TV-ohjelmat Mobiiliviihde Koulukaverit    
Ruoka ja viini | Horoskoopit | Elokuvat | Musiikki | Mesta.net | Peliplaneetta | Wippies |
Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit Moninpelit Info
 Torstai, 23. helmikuuta 2012
 UUTISET - Torstai, 26. tammikuuta 2012
Indiehitti Terraria päätyy kauppojen hyllyyn keräilyversion kera
H-Town, klo 10:00
Digilatauksena viime vuonna julkaistu Terraria pääsee tänä vuonna myös kauppojen hyllylle.

IndieDB-sivuston vuoden indie-peliksi valittu toimintaseikkailu saa fyysisen julkaisun 16. maaliskuuta. Pelistä julkaistaan myös julisteen, avaimenperän, keräilykortteja ja pelin sisäisen erikoisesineen sisältävä keräilyversio, jonka hinnaksi kerrotaan hieman yli 20 euroa.



Julkaisuviikollaan viime toukokuussa Steam-latauspalvelun myydyimmäksi peliksi yltänyt Terraria yhdistelee roolipelielementtejä, toimintaseikkailua sekä satunnaisesti luotuja kaksiulotteisia pelimaailmoja.

Lähde: VG247


Otsikot
Guild Wars 2:n betarekisteröinti avautui kahden vuorokauden ajaksi  
Tribes: Ascendin beta avautuu ylihuomenna  
Terraria sai viimeisen päivityksensä  
DirectX 11 -tuki saapui L.A. Noireen  
Uusi Skyrim-päivitys saapui betatestiin  
Mass Effect 3 -trailerilla otetaan maa takaisin  
Tutkimus: Räiskintäpelit voivat auttaa näkövammaisia  
Indieräiskintä Ravagedissa ajellaan gyrokoptereilla ja kolmipyörillä  
Vedenalaisen Deep Black: Reloaded -räiskinnän demo saapui pc:lle  
Far Cry 3 ilmestyy syyskuussa  
TrackManian kehittäjiltä verkkoräiskintää  
PulseLAN-verkkopelitapahtuma Seinäjoella viikonloppuna  
Suomalaisstudio hakee rahoitusta kuumailmapalloräiskintään  
MechWarrior Tactics ilmestyi kuin tyhjästä  
Rockstar kaavailee jatkoa L.A. Noirelle  
Vihaiset linnut pesiytyivät Facebookiin  
WoW-kilpailun voittajat selvillä  
Amnesia: The Dark Descent saamassa jatkoa?  
Skyrim rohmusi palkintoja DICE-gaalassa  
Double Finen rahankeruu ylitti odotukset  
Remedy haluaa jatkaa Alan Waken parissa  
Alan Waken pc-keräilyversion sisältö paljastettiin  
Pelaajat upottaneet Skyrimiin keskimäärin 75 tuntia  
Windows 8 -pelikaupan ensimmäinen sisältö paljastettu  
Psychonauts 2 syntyy Minecraft-väen avustuksella?  
Microsoft Flight tulee loppukuusta  
Mortal Kombat -kokoelma saapui pc:lle  
Final Fantasy XIV:n toistaiseksi suurin päivitys tässä kuussa  
KILPAILU: Voita vuosi World of Warcraft -peliaikaa!  
Metro: Last Light siirtyi ensi vuoden puolelle  
Hae Peliplaneetasta
   


Sisällön tuottaa H-Town | Osta pelisi VPD:stä - Suomen paras pelikauppa | Mediakortti